Lasten yksinäisyys on hyvin vaikea aihe ja valitettavasti ei
ollenkaan harvinainen. Kaikki meistä ansaitsevat ystävän ja usein yksikin
ystävä voi olla riittävä.
Itsetuntomme rakentuu paljolti ulkoiseen palautteeseen. Huoltajat
ja muut lapselle läheiset ihmiset vaikuttavat suuresti pienen lapsen
itsetuntoon. Lapsen kasvaessa kavereiden ja ystävien vaikutus itsetuntoon
kasvaa. Ystävät jakavat asioita, viettävät yhdessä aikaa, pelleilevät,
nauravat, surevat ja puuhastelevat arkisia asioita yhdessä. Yksinäisyys voi
olla surullista, epätoivoista ja voi saada ihmisen tuntemaan olonsa
vajavaiseksi, kummajaiseksi tai jopa epäonnistuneeksi. Kenelle kerron iloisen
asian tai kenelle vuodatan ikävän tuntemuksen, jos ympärillä ei ole yhtään
ystävää? Lapsen yksinäisyys on myös hyvin raskasta lapsen huoltajille ja
lähipiirille.
Usein lapsille sanotaan, että ei tarvitse kaikkien kanssa
olla kaveri mutta kaikkien kanssa tulee tulla toimeen. Ja niinhän se lähes aina
on, että aikuisillakin on ystävinään ja kavereinaan ne, joiden kanssa juttu
luistaa ja kemiat kohtaa.
Mutta mitä jos lapsi ei löydä itselleen ystävää? Erittäin
tärkeää on kasvattajien tuki ja toimet. Pienen lapsen kanssa kasvattajan tai
huoltajan tulee tukea lasta ystävyyssuhteiden luomisessa. Lapsen ikäkavereita
vanhempineen voi kutsua leikkimään kotiin tai ulos. Huoltaja voi myös käydä
esimerkiksi puistoissa ja tutustua muihin huoltajiin. Aika usein lapset alkavat
leikkimään yhdessä, kun vanhemmat tarjoavat tilaisuuksia yhdessäoloon. Ja
lapset usein rohkaistuvat vuorovaikutukseen, kun aikuisetkin juttelevat
keskenään. Näin vuorovaikutustaitoja pääsee harjoittelemaan ja kasvattajat
toimivat tukena. On paljon erilaisia tapahtumia ja kokoontumisia joissa voi
käydä lapsen kanssa tai joihin voi lapsen viedä: kerhot, perhekahvilat, järjestöjen
erilaiset tapahtumat, liikuntatapahtumat jne.
Vaikka kasvattaja ei olisikaan erityisen sosiaalinen ihminen,
on kuitenkin tärkeää, että lapsi saa leikkiä ja harjoitella vuorovaikutustaitoja
ikätovereiden kanssa.
Isompien lasten yksinäisyys on usein haastavampaa.
Itsenäistyminen on alkanut ja huoltajien toimet eivät vaikuta enää niin paljon
kavereiden saamiseen. Keskustelu lapsen kanssa on kuitenkin erittäin tärkeää.
Lapselta voi kysyä miksi hänen mielestään ystävää ei löydy. Kokeeko lapsi
olevansa esimerkiksi ujo, arka tai erilainen kuin muut, kokeeko lapsi
kiusaamista tai ulkopuolisuutta. Tärkeää on tuoda esille, että lapsi on hyvä,
kiva ja arvokas, sekä antaa toivoa kaverin löytämiselle. Kasvattajan tulee myös
tuoda esille, että ymmärtää lapsen surun ja yksinäisyyden.
Yksinäisyys voi olla lapselle hyvin vaikea asia, niin
vaikea, että siitä ei välttämättä haluta puhua kenellekään, ei edes omille
huoltajille. Kasvattajien tuleekin olla kiinnostunut lapsesta ja hänen
kuulumisistaan. Kysele, keskustele ja havainnoi. Lapsen ei tule jäädä yksin omien
tuntemustensa kanssa. Yksinäisyys voi tulla esille monella eri tavalla. Lapsi
voi olla vetäytyvä, masentuneen oloinen, kiukkuinen, ripustautuva, epävarma tai
surullinen.
Lapselle voi antaa vinkkejä, kuinka kavereita lähestytään,
mitä sanoa ja mitä tehdä. Lasta voi rohkaista pyytämään kaveri kylään tai
vaikkapa mukaan uimahalliin. Lapsen kanssa voi myös miettiä kiinnostaisiko joku
harrastus mistä voisi löytyä kaveri.
Yksi keino on ottaa yhteyttä lapsen ikätovereiden huoltajiin
ja kertoa yksinäisyydestä, jolloin huoltajat voivat yhdessä keksiä ratkaisuja
asiaan. Tämä asia on erittäin tärkeää! Uskon että lähes kaikki kasvattajat
haluavat kaikille lapsille pelkkää hyvää! Vanhempien vuorovaikutus keskenään
luo lapsille yhteisöllisyyden ja turvallisuuden tunteita. Lapsille tulee tunne,
että useampi aikuinen on kiinnostunut heistä ja toivovat heidän parastaan.
Omalta kohdaltani voin kertoa, että suhteet toisiin huoltajiin ovat olleet
itsellekin suunnattoman tärkeitä. Olen saanut uusia näkökulmia, vertaistukea,
apua sekä verkostoja. Näin omat lapsenikin ovat saaneet näitä samoja asioita!
Yhdessä olemme miettineet mm. sopivia kotiintuloaikoja, sääntöjä ja keinoja
riitojen selvittelyyn.
Ammattikasvattajien, kuten opettajien, tulee havaita
oppilaiden yksinäisyys ja reagoida siihen. Asia tulee ottaa puheeksi huoltajien
kanssa ja huoltajien niin halutessa, järjestää kokous, jossa on huoltajien ja
opettajan lisäksi koulukuraattori ja / tai koulupsykologi. Yhteisymmärryksessä
tehty viesti esimerkiksi luokan vanhemmille voi olla myös tehokasta. Viestiin
voi kertoa yksinäisyydestä (yleisesti, mutta että sitä esiintyy luokassa) ja
siitä, kuinka vanhemmat tukevat sen vähentämistä. Pienryhmätoiminnot,
istumajärjestykset ja projektityöskentely voivat antaa yksinäiselle lapselle
mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen. Lapset ovat fiksuja ja
yksinäisyydestä keskustelu ryhmissä on erittäin tehokasta. Keskustelun tukena
voi käyttää esimerkiksi nimettömiä lappuja yksinäisyyden kokemisesta, jolloin
keskustelu ei ole keneenkään leimautuvaa. Kukin oppilas kirjoittaa lappuun joko
oman kokemuksen yksinäisyydestä tai näkemänsä kokemuksen yksinäisyydestä. Laput
voivat olla koko koulun lapsilta, ei vain yhden luokan. Tarinat yksinäisyydestä
ovat usein herätteleviä ja empatiakykyä vahvistavia. Kuvien käyttö ja teatteriesitykset
tehostavat keskustelua ja asettumista toisen asemaan. Keinoja on siis monia,
vain mielikuvitus on rajana.
Yksinäistä lasta tulee kuunnella ja tukea ja kasvattajilla
on monia mahdollisuuksia vaikuttaa lapsen yksinäisyyteen! En tietenkään
tarkoita, että lapsen yksinäisyys on automaattisesti huoltajien ja kasvattajien
ratkaistavissa, mutta haluan tuoda esille, että lapsen yksinäisyyden
vähentämiseen on keinoja! Huoltajien tulee ohjata lasta vapaa-ajan
harrastuksiin! Joskus jopa patistus on tarpeellista. Harrastuksista voi saada
osaamisen kehittymistä, liikunnan tuomaa itsetunnon ja mielihyvän kohoamista,
sosiaalisia kontakteja, sisältöä elämään jne. Tärkeää on, että lapsi ei ole
yksinäinen koko aikaa, niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. Mitä vanhemmaksi
lapsi tulee, on usein sen vaikeampaa aloittaa harrastus. myös harrastukseen voi
pyytää ikätoveria mukaan. Harrastuksia on myös ilmaisia ja on mahdollisuus saada taloudellista tukea harrastamiseen.
Jos yksinäisyys pitkittyy, voi myös itse ottaa yhteyttä esimerkiksi
päiväkodin työntekijään, opettajaan, koulukuraattoriin, psykologiin tai
perheneuvolaan koska joskus ulkopuoliset silmät voivat nähdä parhaat ratkaisut
tilanteeseen. Monilla ammattilaisilla on paljon työkaluja ja kokemusta
yksinäisyyden vähentämiseen.
Yksinäisen lapsen oma käytös on myös joskus syytä ottaa
huomioon. Lasta ei tule tietenkään syyllistää yksinäisyydestä tai persoonasta!
Joskus kuitenkin lapsen oma käytös voi kaivata ohjausta. Onko lapsi erityisen
herkkä ja siksi on vaikeaa olla vuorovaikutussuhteissa? Käyttäytyykö lapsi
siten, että hänen on vaikeaa solmia kaverisuhteita? Ei ole ollenkaan helppoa
ottaa näitä asioita puheeksi, ei ole aina edes helppoa myöntää itselleen, että
oma huollettava voi käyttäytyä siten, että kavereiden saaminen on haastavaa.
Tässä en suinkaan tarkoita sitä, että meidän pitäisi sopia tiettyyn muottiin,
vaan peräänkuulutan nimenomaan empatiaa ja sosiaalisten suhteiden luomisen ja
ylläpitämisen ”koodeja”.