torstai 22. helmikuuta 2018

Lapsen yksinäisyys



Lasten yksinäisyys on hyvin vaikea aihe ja valitettavasti ei ollenkaan harvinainen. Kaikki meistä ansaitsevat ystävän ja usein yksikin ystävä voi olla riittävä.

Itsetuntomme rakentuu paljolti ulkoiseen palautteeseen. Huoltajat ja muut lapselle läheiset ihmiset vaikuttavat suuresti pienen lapsen itsetuntoon. Lapsen kasvaessa kavereiden ja ystävien vaikutus itsetuntoon kasvaa. Ystävät jakavat asioita, viettävät yhdessä aikaa, pelleilevät, nauravat, surevat ja puuhastelevat arkisia asioita yhdessä. Yksinäisyys voi olla surullista, epätoivoista ja voi saada ihmisen tuntemaan olonsa vajavaiseksi, kummajaiseksi tai jopa epäonnistuneeksi. Kenelle kerron iloisen asian tai kenelle vuodatan ikävän tuntemuksen, jos ympärillä ei ole yhtään ystävää? Lapsen yksinäisyys on myös hyvin raskasta lapsen huoltajille ja lähipiirille.

Usein lapsille sanotaan, että ei tarvitse kaikkien kanssa olla kaveri mutta kaikkien kanssa tulee tulla toimeen. Ja niinhän se lähes aina on, että aikuisillakin on ystävinään ja kavereinaan ne, joiden kanssa juttu luistaa ja kemiat kohtaa.

Mutta mitä jos lapsi ei löydä itselleen ystävää? Erittäin tärkeää on kasvattajien tuki ja toimet. Pienen lapsen kanssa kasvattajan tai huoltajan tulee tukea lasta ystävyyssuhteiden luomisessa. Lapsen ikäkavereita vanhempineen voi kutsua leikkimään kotiin tai ulos. Huoltaja voi myös käydä esimerkiksi puistoissa ja tutustua muihin huoltajiin. Aika usein lapset alkavat leikkimään yhdessä, kun vanhemmat tarjoavat tilaisuuksia yhdessäoloon. Ja lapset usein rohkaistuvat vuorovaikutukseen, kun aikuisetkin juttelevat keskenään. Näin vuorovaikutustaitoja pääsee harjoittelemaan ja kasvattajat toimivat tukena. On paljon erilaisia tapahtumia ja kokoontumisia joissa voi käydä lapsen kanssa tai joihin voi lapsen viedä: kerhot, perhekahvilat, järjestöjen erilaiset tapahtumat, liikuntatapahtumat jne.
Vaikka kasvattaja ei olisikaan erityisen sosiaalinen ihminen, on kuitenkin tärkeää, että lapsi saa leikkiä ja harjoitella vuorovaikutustaitoja ikätovereiden kanssa.

Isompien lasten yksinäisyys on usein haastavampaa. Itsenäistyminen on alkanut ja huoltajien toimet eivät vaikuta enää niin paljon kavereiden saamiseen. Keskustelu lapsen kanssa on kuitenkin erittäin tärkeää. Lapselta voi kysyä miksi hänen mielestään ystävää ei löydy. Kokeeko lapsi olevansa esimerkiksi ujo, arka tai erilainen kuin muut, kokeeko lapsi kiusaamista tai ulkopuolisuutta. Tärkeää on tuoda esille, että lapsi on hyvä, kiva ja arvokas, sekä antaa toivoa kaverin löytämiselle. Kasvattajan tulee myös tuoda esille, että ymmärtää lapsen surun ja yksinäisyyden.

Yksinäisyys voi olla lapselle hyvin vaikea asia, niin vaikea, että siitä ei välttämättä haluta puhua kenellekään, ei edes omille huoltajille. Kasvattajien tuleekin olla kiinnostunut lapsesta ja hänen kuulumisistaan. Kysele, keskustele ja havainnoi. Lapsen ei tule jäädä yksin omien tuntemustensa kanssa. Yksinäisyys voi tulla esille monella eri tavalla. Lapsi voi olla vetäytyvä, masentuneen oloinen, kiukkuinen, ripustautuva, epävarma tai surullinen.

Lapselle voi antaa vinkkejä, kuinka kavereita lähestytään, mitä sanoa ja mitä tehdä. Lasta voi rohkaista pyytämään kaveri kylään tai vaikkapa mukaan uimahalliin. Lapsen kanssa voi myös miettiä kiinnostaisiko joku harrastus mistä voisi löytyä kaveri. 

Yksi keino on ottaa yhteyttä lapsen ikätovereiden huoltajiin ja kertoa yksinäisyydestä, jolloin huoltajat voivat yhdessä keksiä ratkaisuja asiaan. Tämä asia on erittäin tärkeää! Uskon että lähes kaikki kasvattajat haluavat kaikille lapsille pelkkää hyvää! Vanhempien vuorovaikutus keskenään luo lapsille yhteisöllisyyden ja turvallisuuden tunteita. Lapsille tulee tunne, että useampi aikuinen on kiinnostunut heistä ja toivovat heidän parastaan. Omalta kohdaltani voin kertoa, että suhteet toisiin huoltajiin ovat olleet itsellekin suunnattoman tärkeitä. Olen saanut uusia näkökulmia, vertaistukea, apua sekä verkostoja. Näin omat lapsenikin ovat saaneet näitä samoja asioita! Yhdessä olemme miettineet mm. sopivia kotiintuloaikoja, sääntöjä ja keinoja riitojen selvittelyyn.

Ammattikasvattajien, kuten opettajien, tulee havaita oppilaiden yksinäisyys ja reagoida siihen. Asia tulee ottaa puheeksi huoltajien kanssa ja huoltajien niin halutessa, järjestää kokous, jossa on huoltajien ja opettajan lisäksi koulukuraattori ja / tai koulupsykologi. Yhteisymmärryksessä tehty viesti esimerkiksi luokan vanhemmille voi olla myös tehokasta. Viestiin voi kertoa yksinäisyydestä (yleisesti, mutta että sitä esiintyy luokassa) ja siitä, kuinka vanhemmat tukevat sen vähentämistä. Pienryhmätoiminnot, istumajärjestykset ja projektityöskentely voivat antaa yksinäiselle lapselle mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen. Lapset ovat fiksuja ja yksinäisyydestä keskustelu ryhmissä on erittäin tehokasta. Keskustelun tukena voi käyttää esimerkiksi nimettömiä lappuja yksinäisyyden kokemisesta, jolloin keskustelu ei ole keneenkään leimautuvaa. Kukin oppilas kirjoittaa lappuun joko oman kokemuksen yksinäisyydestä tai näkemänsä kokemuksen yksinäisyydestä. Laput voivat olla koko koulun lapsilta, ei vain yhden luokan. Tarinat yksinäisyydestä ovat usein herätteleviä ja empatiakykyä vahvistavia. Kuvien käyttö ja teatteriesitykset tehostavat keskustelua ja asettumista toisen asemaan. Keinoja on siis monia, vain mielikuvitus on rajana. 

Yksinäistä lasta tulee kuunnella ja tukea ja kasvattajilla on monia mahdollisuuksia vaikuttaa lapsen yksinäisyyteen! En tietenkään tarkoita, että lapsen yksinäisyys on automaattisesti huoltajien ja kasvattajien ratkaistavissa, mutta haluan tuoda esille, että lapsen yksinäisyyden vähentämiseen on keinoja! Huoltajien tulee ohjata lasta vapaa-ajan harrastuksiin! Joskus jopa patistus on tarpeellista. Harrastuksista voi saada osaamisen kehittymistä, liikunnan tuomaa itsetunnon ja mielihyvän kohoamista, sosiaalisia kontakteja, sisältöä elämään jne. Tärkeää on, että lapsi ei ole yksinäinen koko aikaa, niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. Mitä vanhemmaksi lapsi tulee, on usein sen vaikeampaa aloittaa harrastus. myös harrastukseen voi pyytää ikätoveria mukaan. Harrastuksia on myös ilmaisia ja on mahdollisuus saada taloudellista tukea harrastamiseen. 
                            
Jos yksinäisyys pitkittyy, voi myös itse ottaa yhteyttä esimerkiksi päiväkodin työntekijään, opettajaan, koulukuraattoriin, psykologiin tai perheneuvolaan koska joskus ulkopuoliset silmät voivat nähdä parhaat ratkaisut tilanteeseen. Monilla ammattilaisilla on paljon työkaluja ja kokemusta yksinäisyyden vähentämiseen.

Yksinäisen lapsen oma käytös on myös joskus syytä ottaa huomioon. Lasta ei tule tietenkään syyllistää yksinäisyydestä tai persoonasta! Joskus kuitenkin lapsen oma käytös voi kaivata ohjausta. Onko lapsi erityisen herkkä ja siksi on vaikeaa olla vuorovaikutussuhteissa? Käyttäytyykö lapsi siten, että hänen on vaikeaa solmia kaverisuhteita? Ei ole ollenkaan helppoa ottaa näitä asioita puheeksi, ei ole aina edes helppoa myöntää itselleen, että oma huollettava voi käyttäytyä siten, että kavereiden saaminen on haastavaa. Tässä en suinkaan tarkoita sitä, että meidän pitäisi sopia tiettyyn muottiin, vaan peräänkuulutan nimenomaan empatiaa ja sosiaalisten suhteiden luomisen ja ylläpitämisen ”koodeja”.

perjantai 16. helmikuuta 2018

Itsetunto ja sen rakentuminen



Itsetunto on monisäikeinen käsite ja sitä käytetään hyvinkin monenlaisissa tulkinnoissa. Itse näen niin, että itsetunto on ihmisen käsitys itsestään, oman itsensä tuntemista ja hyväksymistä. Käsitys itsestä voi olla positiivissävytteinen tai negatiivissävytteinen. Itsetunto, persoonallisuuden piirteet ja ihmisen oppimat käyttäytymismallit ja suojamekanismit kaikki vaikuttavat siihen, miten toimimme vuorovaikutussuhteissa ja yleensäkin elämässä.Itsetunto on myös jatkuvassa kehitystilassa ja se on tilannesidonnainen.



Itsetunto ja sen vahvistaminen ovat asioita, joita monet kasvattajat miettivät ja joka myös aiheuttaa unettomia öitä. Kasvattaja voi jopa syyllistää itseään, jos lapsella on ”heikko” itsetunto. Hyvän ja turvallisen kasvatuksen saanut lapsi ei kuitenkaan aina välttämättä ole vahvan ja positiivisen itsetunnon omaava. Ja hyvinkin haastavissa kasvuolosuhteissa kasvava lapsi voi saavuttaa aikuisena hyvinkin positiivisen ja vahvan itsetunnon.  Nämä asiat eivät ole mustavalkoisia. Tietenkin lapsen tulisi saada vahva perusturvallisuuden kokeminen lapsuudessa positiivisen minäkuvan ja itsetunnon saavuttamiseksi. Kuitenkin moni ihminen pystyy vielä aikuisiälläkin vahvistamaan itsetuntoaan haastavasta lapsuudesta huolimatta. Lapsen itsetunnon ja minäkuvan vahvistumiseen vaikuttaa huoltajien ja myös sisarusten lisäksi muut lapsen elämässä olevat ihmiset, kuten ystävät, sukulaiset, opettajat, hoitajat ja muut tuttavat. Itsetunto vahvistuu myös, kun lapsi saa ikätasoaan ja taitojaan vastaavia (ei liian helppoja tai vaikeita) tehtäviä ja toimintoja ratkaistavakseen. Näin lapsi saa onnistumisen kokemuksia sekä kehittyy omalla yksilöllisellä tavallaan.
 
Persoonallisuuden piirteitä on tutkittu paljon ja usein ne ovat pysyviä piirteitä, tosin opitut käyttäytymismallit ja muutokset elämässä voivat aiheuttaa sen, että käyttäytyminen muuttuu jopa täysin päinvastaiseksi. Mikään persoonallisuuden piirre tai luonteen ominaisuus ei kuitenkaan sido meitä tiettyyn muottiin. Hyvinkin sosiaalisesti arka ihminen voi nauttia mitä hurjemmista extreme lajeista ja olla taitava sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Ulospäinsuuntautunut ja sosiaalisesti rohkea ihminen voi kärsiä esiintymispelosta ja hänellä voi olla haasteita sosiaalisessa vuorovaikutuksessa

Kasvattajan tulee hyväksyä lapsi sellaisena kuin hän on, lasta ei saa kuitenkaan yleistää muottiin tai antaa hänen käyttäytyä tavalla joka vahingoittaa muita tai häntä itseään. Minun korvaani sattuu, jos kasvattaja toteaa: ”Anni on niin ujo” tai ”Ville on sellainen pyörremyrsky että vain harvat jaksavat leikkiä hänen kanssaan.” Jos lapsi kuulee toistuvasti olevansa ujo, hiljainen, keskittymiskyvytön tai liian villi, lapsi alkaa tähän itsekin uskomaan. Ujo lapsi voi olla hyvinkin lahjakas sosiaalisesti ja rohkea ryhtymään toimeen kuin toimeen. Koulun vilkkain lapsi voi kaivata eniten omaa aikaa ja rauhoittumista koulun jälkeen. Lapsen tulee hyväksyä itsestään erilaisia ulottuvuuksia ja saada siihen aikaa ja mahdollisuuksia .

Arka lapsi voi oppia erilaisia tapoja hallita arkuuttaan siten, että arkuus ei rajoita elämää ja erittäin vilkas lapsi voi oppia monia keinoja hallita vikkkauttaan pystyäkseen keskittymään. Kasvattajien tulee antaa erilaisia työkaluja ja vaihtoehtoja lapselle, jotta hän pärjää mahdollisimman hyvin ominaisuuksiensa kanssa. Ja mikä tärkeintä, lapsen ei tule jatkuvasti kuulla ominaisuuksiensa aiheuttamista rajoituksista tai negatiivisista seurauksista!     

Pettymysten sietäminen voi olla lapsille, niin kuin aikuisillekin haastavaa, mutta TÄRKEÄÄ! Jos lapsi ei ole kohdannut pettymyksiä niin miten lapsi voi kokea empatiaa? Kun on itsekin joutunut pettymään, tekemään töitä unelmien eteen ja odottamaan tavoitteita, on helppoa asettua toisen asemaan ja kokea empatiaa. Empatiakyky on yksi ulottuvuus joka sisältyy hyvään itsetuntoon. Kun rakastaa itseään on helppo rakastaa myös muita.

Muistan kun oman lapseni päiväkodin keskustelutapaamisessa työntekijä katsoi minua ja lastani ja sanoi: ”Ei tuo teidän tyttö kuule puhu mitään meille aikuisille, aluksi mietin, osaako hän puhua ollenkaan. Ja voi että kun minua suututti. Lapseni kanssa kävin lävitse hänen taitonsa puhua ja mahtavat ystävyyssuhteensa, joita hänellä on paljon, antamatta työntekijän meitä keskeyttää. Lapseni puhumattomuus aikuisten seurassa alkoi vuosi vuodelta jäädä pois koulun alkaessa. Jatkuva muistuttaminen arkuudesta ja puhumattomuudesta ei ole lapsen kehitykselle hyväksi. Ohjaus, rohkaisu, ajan antaminen ja lapsen hyväksyminen ovat tekijöitä lapsen itsetunnon vahvistumiseen ja oman itsensä hyväksmiseen.

Itsetunnon rakentumiselle on tärkeää, että lapsi saa sekä kotona että myös kodin ulkopuolella paljon positiivisia signaaleja hänestä itsestään. Jos lapsi on erityisen haastava, esimerkiksi hyvin vilkas, raju ja kiukkuinen, tulee lapsen saada paljon positiivista palautetta kaikista  positiivisista asioista. Yleensähän tämä rasavilli lapsi saa sitä negatiivista palautetta. Palautetta voi antaa, kun lapsi siivoaa, puhuu nätisti, halaa, osaa ottaa toisen ihmisen huomioon, osaa toimia eläinten kanssa jne. Lista on siis loputon. Lapsen tulee saada myös positiivista palautetta ihan vain olemassaolostaan. "Olet kyllä niin kiva ja ihana, rakastan sinua, ihanaa kun olet lapseni / hoitolapseni jne. pönkittävät lapsen itsetuntoa valtavasti!. Jos lapsen käytös johtaa usein negatiiviseen palautteeseen, on sitäkin tärkeämpää huomata ne positiiviset asiat. Ja usein ujo ja arka lapsi ei saa negatiivista palautetta, mutta ei välttämättä positiivistakaan.

Lapsen itsetunto saa vahvistusta siis sanoista mutta myös hyvin vahvasti sanattomasta viestinnästä. On tärkeää, miten kasvattajat katsovat lasta, koskettavat häntä ja huomioivat esimerkiksi hymyillä, halauksilla ja leikin laskulla. Leikin laskeminen ja hassuttelu lapsen kanssa on lasta vahvistavaa ja antaa myös pohjaa huumorin kehittymiselle. Vähän isommalle lapselle tulee myös tarjota mahdollisuuksia ns. vakaviin kekusteluihin: keskustelua tähtikuvioista, luonnon ihmeistä, Suomen presidentistä jne. Lapsi tuntee näin olevansa arvostettu ja hän myös oppii paljon. Lapsen arvostamisesta kertoo myös se, että kasvattaja kuuntelee lasta eikä toimi aina aikuisena joka tietää kaikesta kaiken. Tämä korostuu murrosiässä, jolloin kaikesta myllerryksestä huolimatta, tulee lasta kuunnella ja arvostaa.

Itsetunto pönkittyy myös kun lapsi saa mokat anteeksi ilman turhaa syyllistämistä. Vaatii taitoa ja kärsivällisyyttä vaatia lapselta vastuunottamista ja seurauksien kestämistä, kun samalla täytyy osata antaa anteeksi ja unohtaa.

Jos lapsi saa kokea lapsuudessaan paljon mitätöimistä, ilkeitä katseita, haukkumista tai jopa eristämistä, itsetunto ja sen rakentuminen voi murentua pala palalta. Ei meistä kukaan halua kuulla olevansa rasittava, kömpelö, hidas, aina tiellä, kuin pikku kakara. Ei meistä kukaan halua elämäänsä mulkaisuja, tuhahteluja tai selän kääntämistä. Lasten hyvinvointia tulee seurata ja puuttua mahdolliseen kiusaamiseen tai huolestuttaviin kotioloihin.


Kasvattajille ja huoltajille tulee myös antaa armoa. Meidän tulee itse antaa itsellemme armoa. Emme ole superihmisiä ja joskus kaikilla menee hermo ja sammakoita pääsee suusta. Ja haluammeko antaa lapselle kuvan, että aikuisen elämä on aina määrätietoista, virheetöntä ja ”oikeaa”. Mielestäni lapsen tulee nähdä, että me aikuisetkin teemme virheitä, kadumme ja myönnämme mokamme.  Jos kasvattaja käyttäytyy huonosti hermojen mennessä, tulee asia käsitellä lapsen kanssa. Tulee selvittää mikä hermostumiseen johti ja pyytää anteeksi suusta päässeistä sammakoista. Tulee myös myöntää, jos on ollut väärässä. En tiedäkään kuinka usein olen sanonut lapsillemme: olit muuten oikeassa ja minä väärässä, anteeksi.

On taitolaji kasvattaa lasta siten, että ymmärtää ja hyväksyy sen, että asiat voi tehdä monella tapaa ja silti saada saman lopputuloksen. Maalaisjärki huomioiden, kuuntele lasta ja anna hänen tehdä asioita omalla tavallaan. Tämä paitsi vahvistaa luovuutta ja uskallusta, myös itsetuntoa! Ja sitä paitsi, joskus kantapään kautta oppiminen on myös itsetuntoa vahvistavaa sekä yleensä oppimisen kannalta parasta. Epäonnistumiset usein luovat parempia toimintamalleja.

Heikko itsetunto alkaa näkymään lapsen kasvaessa ja se voi ilmentyä monella tavalla. Seuraavat esimerkit voivat olla seurausta myös monesta muusta asiasta, kuten lapsen normaalista kehittymisestä, sairaudesta tai traumaattisesta kokemuksesta. 

Lapsi voi olla ahdistunut ja jännittää pieniäkin asioita.
Lapsi voi olla heittänyt hanskat tiskiin, uuden oppiminen ja vaaditut käyttäytymismallit eivät enää kiinnosta. Käyttäytyminen voi olla apaattista ja / tai uhmaavaa.
Lapsi voi sulkeutua ja häneen on vaikeaa saada keskusteluyhteyttä.
Lapsi voi olla suorastaan ilkeä ja jo nuorella iällä alkaa kiusaamaan kavereita.
Lapsi voi olla hyvinkin itsekeskeinen ja kykenemätön empatiaan. Toisen kärsimys luo illuusion oman itsetunnon vahvistumisesta.
Lapsi manipuloi toisia ihmisiä omien tavoitteiden saavuttamiseksi.
Lapsen on vaikeaa hahmottaa omia tavoitteitaan, mitä haluaa ja miksi. Lapsi voi ailahdella erilaisissa toiminnoissa ja pitkäkestoinen toiminta on haastavaa.
Lapsen on vaikeaa tuoda esiin oma tahto ja mielipiteet ja on helposti ”muiden vietävissä”. Näin lapsi voi tehdä jotakin hänelle hyvin epätyypillistä.

Itsetunto voi rakentua ja muuttua koko elämän ajan. Kuitenkin lapsuudessa rakennettu vankka itsetunto usein helpottaa oman itsensä ja muiden rakastamista ja hyväksymistä. Nykyään on paljon tutkittu liikkumisen ja hyvän kunnon yhteyttä itsetuntoon. Liikunta ja liikkuminen vahvistavat lapsen itsetuntoa ja vaikka lapsi ei olisikaan liikunnallinen, varmasti liikunnan useiden vaihtoehtojen seasta löytyy myös lasta kiinnostava laji.

Vielä pähkinänkuoressa: Rakasta. hyväksy, tue, kuuntele, anna positiivista palautetta, anna rakkauden ja arvostuksen näkyä. Vaadi lapselta ikätason mukaista vastuunottoa, pidä rajat, vaikka lapsi joutuisikin pettymään, anna anteeksi, anna lapselle mahdollisuus oman itsensä löytämiseen ja tarjoa hänelle sopivia haasteita ja tekemistä.

Lapsen yksinäisyys

Lasten yksinäisyys on hyvin vaikea aihe ja valitettavasti ei ollenkaan harvinainen. Kaikki meistä ansaitsevat ystävän ja usein yksikin ...