Tunneasvatuksen peruspilari on se, että tunnistaa tunteita. Tunteitahan voi tunnistaa mm. kasvojen ilmeistä, äänensävystä, kehonkielestä tai yleensäkin käyttäytymisestä.
Kasvojen ilmeet kertovat paljon. Mielestäni on erittäin mielenkiintoista, että tunteita tulkitaan hyvinkin erilaisesti.
Tuotan tunnekasvatusmateriaalia ja teettämäni kuvat jakoivat hyvin paljon mielipiteitä: yksi sanoi kuvan lasta vihaiseksi, toinen surulliseksi. Mutta tämä vain kasvattaa mielenkiintoa tunnekasvatuksessa. Miksi sinä näet tuon ilmeen surullisena kun minä näen sen selvästi vihaisena?
Lapset ovat hyvin kiinnostuneita ihmisistä, saduista ja kuvista. Yksi kuva voi olla alkuna erittäin merkittäville keskusteluille. Tätä tulisi lisätä lasten kasvatuksessa erittäin paljon. Mikä tunne tämä on? Mistä sen tunnistaa? Koska sinä olet näyttänyt tältä? Mitä sinä silloin teit? Mitä muuta olisi voinut tehdä? Kestikö se olo kauan?
Kuvat tai tarinat antavat lapselle myös mahdollisuuden käydä läpi asioita ilman henkilökohtaistamista: Miltäköhän tuosta lapsesta tuntuu nyt? Mitähä lapselle on tapahtunut jne.
"Aamupiiri alkoi päiväkodissa. Laitoin yhden kuvan seinälle ja kysyin että kukahan tässä on? Pekka! Santeri! ja monia muita huudahduksia alkoi kuulumaan. Miltä lapsi näyttää, kysyin. Surulliselta! Vihaiselta! Pettyneeltä! Vastauksia oli useita. Miksi Pekka näyttää siltä? Tästä alkoi hetken mielenkiintoisin osuus. Osa ehdotuksista oli arvauksia, osa oli selvästi omien kokemuksien esille tuontia. Eräs ehdotus jäi mieleeni: Se on varmaan surullinen kun sitä ei otettu leikkiin mukaan. Se ei tykkää olla yksin."
Tunteista puhuminen ja erilaisten menetelmien käyttö tunnekasvatuksessa on äärimmäisen tärkeää lapsen arjessa. Lapsi joka puhui Pekan yksin jäämisestä sai sanottua omia kokemuksiaan, tuli kuulluksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti