Lapsen yksinäisyys

Lasten yksinäisyys on hyvin vaikea aihe ja valitettavasti ei ollenkaan harvinainen. Kaikki meistä ansaitsevat ystävän ja usein yksikin ystävä voi olla riittävä.

Itsetuntomme rakentuu paljolti ulkoiseen palautteeseen. Huoltajat ja muut lapselle läheiset ihmiset vaikuttavat suuresti pienen lapsen itsetuntoon. Lapsen kasvaessa kavereiden ja ystävien vaikutus itsetuntoon kasvaa. Ystävät jakavat asioita, viettävät yhdessä aikaa, pelleilevät, nauravat, surevat ja puuhastelevat arkisia asioita yhdessä. Yksinäisyys voi olla surullista, epätoivoista ja voi saada ihmisen tuntemaan olonsa vajavaiseksi, kummajaiseksi tai jopa epäonnistuneeksi. Kenelle kerron iloisen asian tai kenelle vuodatan ikävän tuntemuksen, jos ympärillä ei ole yhtään ystävää? Lapsen yksinäisyys on myös hyvin raskasta lapsen huoltajille ja lähipiirille.

Usein lapsille sanotaan, että ei tarvitse kaikkien kanssa olla kaveri mutta kaikkien kanssa tulee tulla toimeen. Ja niinhän se lähes aina on, että aikuisillakin on ystävinään ja kavereinaan ne, joiden kanssa juttu luistaa ja kemiat kohtaa.

Mutta mitä jos lapsi ei löydä itselleen ystävää? Erittäin tärkeää on kasvattajien tuki ja toimet. Pienen lapsen kanssa kasvattajan tai huoltajan tulee tukea lasta ystävyyssuhteiden luomisessa. Lapsen ikäkavereita vanhempineen voi kutsua leikkimään kotiin tai ulos. Huoltaja voi myös käydä esimerkiksi puistoissa ja tutustua muihin huoltajiin. Aika usein lapset alkavat leikkimään yhdessä, kun vanhemmat tarjoavat tilaisuuksia yhdessäoloon. Ja lapset usein rohkaistuvat vuorovaikutukseen, kun aikuisetkin juttelevat keskenään. Näin vuorovaikutustaitoja pääsee harjoittelemaan ja kasvattajat toimivat tukena. On paljon erilaisia tapahtumia ja kokoontumisia joissa voi käydä lapsen kanssa tai joihin voi lapsen viedä: kerhot, perhekahvilat, järjestöjen erilaiset tapahtumat, liikuntatapahtumat jne.

Vaikka kasvattaja ei olisikaan erityisen sosiaalinen ihminen, on kuitenkin tärkeää, että lapsi saa leikkiä ja harjoitella vuorovaikutustaitoja ikätovereiden kanssa.

Isompien lasten yksinäisyys on usein haastavampaa. Itsenäistyminen on alkanut ja huoltajien toimet eivät vaikuta enää niin paljon kavereiden saamiseen. Keskustelu lapsen kanssa on kuitenkin erittäin tärkeää. Lapselta voi kysyä miksi hänen mielestään ystävää ei löydy. Kokeeko lapsi olevansa esimerkiksi ujo, arka tai erilainen kuin muut, kokeeko lapsi kiusaamista tai ulkopuolisuutta. Tärkeää on tuoda esille, että lapsi on hyvä, kiva ja arvokas, sekä antaa toivoa kaverin löytämiselle. Kasvattajan tulee myös tuoda esille, että ymmärtää lapsen surun ja yksinäisyyden.

Yksinäisyys voi olla lapselle hyvin vaikea asia, niin vaikea, että siitä ei välttämättä haluta puhua kenellekään, ei edes omille huoltajille. Kasvattajien tuleekin olla kiinnostunut lapsesta ja hänen kuulumisistaan. Kysele, keskustele ja havainnoi. Lapsen ei tule jäädä yksin omien tuntemustensa kanssa. Yksinäisyys voi tulla esille monella eri tavalla. Lapsi voi olla vetäytyvä, masentuneen oloinen, kiukkuinen, ripustautuva, epävarma tai surullinen.

Lapselle voi antaa vinkkejä, kuinka kavereita lähestytään, mitä sanoa ja mitä tehdä. Lasta voi rohkaista pyytämään kaveri kylään tai vaikkapa mukaan uimahalliin. Lapsen kanssa voi myös miettiä kiinnostaisiko joku harrastus mistä voisi löytyä kaveri. 

Yksi keino on ottaa yhteyttä lapsen ikätovereiden huoltajiin ja kertoa yksinäisyydestä, jolloin huoltajat voivat yhdessä keksiä ratkaisuja asiaan. Tämä asia on erittäin tärkeää! Uskon että lähes kaikki kasvattajat haluavat kaikille lapsille pelkkää hyvää! Vanhempien vuorovaikutus keskenään luo lapsille yhteisöllisyyden ja turvallisuuden tunteita. Lapsille tulee tunne, että useampi aikuinen on kiinnostunut heistä ja toivovat heidän parastaan. Omalta kohdaltani voin kertoa, että suhteet toisiin huoltajiin ovat olleet itsellekin suunnattoman tärkeitä. Olen saanut uusia näkökulmia, vertaistukea, apua sekä verkostoja. Näin omat lapsenikin ovat saaneet näitä samoja asioita! Yhdessä olemme miettineet mm. sopivia kotiintuloaikoja, sääntöjä ja keinoja riitojen selvittelyyn.

Ammattikasvattajien, kuten opettajien, tulee havaita oppilaiden yksinäisyys ja reagoida siihen. Asia tulee ottaa puheeksi huoltajien kanssa ja huoltajien niin halutessa, järjestää kokous, jossa on huoltajien ja opettajan lisäksi koulukuraattori ja / tai koulupsykologi. Yhteisymmärryksessä tehty viesti esimerkiksi luokan vanhemmille voi olla myös tehokasta. Viestiin voi kertoa yksinäisyydestä (yleisesti, mutta että sitä esiintyy luokassa) ja siitä, kuinka vanhemmat tukevat sen vähentämistä. Pienryhmätoiminnot, istumajärjestykset ja projektityöskentely voivat antaa yksinäiselle lapselle mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen. Lapset ovat fiksuja ja yksinäisyydestä keskustelu ryhmissä on erittäin tehokasta. Keskustelun tukena voi käyttää esimerkiksi nimettömiä lappuja yksinäisyyden kokemisesta, jolloin keskustelu ei ole keneenkään leimautuvaa. Kukin oppilas kirjoittaa lappuun joko oman kokemuksen yksinäisyydestä tai näkemänsä kokemuksen yksinäisyydestä. Laput voivat olla koko koulun lapsilta, ei vain yhden luokan. Tarinat yksinäisyydestä ovat usein herätteleviä ja empatiakykyä vahvistavia. Kuvien käyttö ja teatteriesitykset tehostavat keskustelua ja asettumista toisen asemaan. Keinoja on siis monia, vain mielikuvitus on rajana. 

Yksinäistä lasta tulee kuunnella ja tukea ja kasvattajilla on monia mahdollisuuksia vaikuttaa lapsen yksinäisyyteen! En tietenkään tarkoita, että lapsen yksinäisyys on automaattisesti huoltajien ja kasvattajien ratkaistavissa, mutta haluan tuoda esille, että lapsen yksinäisyyden vähentämiseen on keinoja! Huoltajien tulee ohjata lasta vapaa-ajan harrastuksiin! Joskus jopa patistus on tarpeellista. Harrastuksista voi saada osaamisen kehittymistä, liikunnan tuomaa itsetunnon ja mielihyvän kohoamista, sosiaalisia kontakteja, sisältöä elämään jne. Tärkeää on, että lapsi ei ole yksinäinen koko aikaa, niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. Mitä vanhemmaksi lapsi tulee, on usein sen vaikeampaa aloittaa harrastus. myös harrastukseen voi pyytää ikätoveria mukaan. Harrastuksia on myös ilmaisia ja on mahdollisuus saada taloudellista tukea harrastamiseen. 

                            

Jos yksinäisyys pitkittyy, voi myös itse ottaa yhteyttä esimerkiksi päiväkodin työntekijään, opettajaan, koulukuraattoriin, psykologiin tai perheneuvolaan koska joskus ulkopuoliset silmät voivat nähdä parhaat ratkaisut tilanteeseen. Monilla ammattilaisilla on paljon työkaluja ja kokemusta yksinäisyyden vähentämiseen.

Yksinäisen lapsen oma käytös on myös joskus syytä ottaa huomioon. Lasta ei tule tietenkään syyllistää yksinäisyydestä tai persoonasta! Joskus kuitenkin lapsen oma käytös voi kaivata ohjausta. Onko lapsi erityisen herkkä ja siksi on vaikeaa olla vuorovaikutussuhteissa? Käyttäytyykö lapsi siten, että hänen on vaikeaa solmia kaverisuhteita? Ei ole ollenkaan helppoa ottaa näitä asioita puheeksi, ei ole aina edes helppoa myöntää itselleen, että oma huollettava voi käyttäytyä siten, että kavereiden saaminen on haastavaa. Tässä en suinkaan tarkoita sitä, että meidän pitäisi sopia tiettyyn muottiin, vaan peräänkuulutan nimenomaan empatiaa ja sosiaalisten suhteiden luomisen ja ylläpitämisen ”koodeja”.